Uusi vuosi

Vuosi 2016 on lähtenyt käyntiin ja tammikuun loppukin jo pian häämöttää! Ennen sitä meille pitäisi kuitenkin syntyä pentuja Ansalle. Ansan pennut ovat luovutuksessa maaliskuun puolella. Ansan pentublogi on tulossa myös pian julki ja kotisivuilla on pentuja kohdassa tietoa vanhemmista. Mikäli sinua kiinnostaa pentu otathan yhteyttä info(@)trindys.net tai soittamalla 044 3743007 (soitot mielellään iltaisin).

Vuoden 2016 tavoitteet omalta osaltamme muovaantuvat tässä kevään aikana kun tietyt asiat järjestyvät ensin. Muutamia näyttelyitä katseltu ja luonnetestiinkin suunniteltu jos päästäisiin. Niistä tarkemmin ajan kanssa!

Keväälle olisi mahdollisesti kaksi muutakin pentuetta tulossa! Astutukset ovat onnistuneet, mutta jäämme odottamaan tuottaako ne odotettua tulosta. Mikäli sinua kiinnostaa pentu joka olisi mahdollisesti luovutuksessa vasta toukokuun puolella voit alustavasti kysellä pentua sähköpostitse info(@)trindys.net

Mainokset

Uusi osoite

Sivut ovat saaneet uuden osoitteen! Päivitäthän linkkeihisi? Muutoinkin sivut ovat kokeneet uuden muodon muutoksen. Toivottavasti muutos mielyttää monia. Sivut ovat joka tavalla nyt laitettu kuntoon. Kasvatus kohdasta kannattaa tutustua tulevaan pentueeseen. Myös kasvatit kohta on pitkän tauon jälkeen vihdoin takaisin ei sellaisena kuin se ensin meinattiin, mutta takaisin se on palautunut kuitenkin. Joitain pieniä korjauksia tapahtuu siellä täällä, mutta nyt ne olisi ns. valmiit.

Kaikilla näyttelyissä käyneillä koirilla on vähintään yksi arvostelu sivuillaan. Ja näyttelyitä ollaan katseltu lisää, mutta tuleva kesäkuu näyttää lopullisen suunnan minne päin lähdetään ja koska. Myös terveystarkastuksia (lonkkia, kyyneriä ja silmiä) ollaan suunniteltu muutamille yksilöille.

Pentusuunnitelmista sen verran, että 2014/2015 ajatuksia on nyt julkistettu ja uroksia tullaan lisäämään sivuille kun ne varmistuupi. Jos jokin pentue tai narttu kiinnostaa voit kysyä asiasta vaikka sähköpostilla tarkemmin. info[AT]trindys.net .

10.05.2014 Helsingin KV näyttelyssä

Nitro (Trindy’s Dangerous Nitro) ERI1 PU4 vara-SERT ROP-JUN
Vieno (Trindy’s Pearl Of A Girl) ERI1 PN2 VSP-Veteraani

Aivan huippu ihania tuloksia! Onnea Annette & Nitro ja Maija & Vieno!

Nitro, Vieno ja Vappu (Sancandy`s Wallaby Twist) joka oli ERI1 PN1 SERT CACIB VSP

Nitro, Vieno ja Vappu (Sancandy`s Wallaby Twist) joka oli ERI1 PN1 SERT CACIB VSP

 

 

Uutisia ja kotisivut

On taas ollut niin ahkeraa tämä blogin päivityskin.

Ansan ja Mikken ”Pommit” saivat mukavat kodit. Kaikista on ihanasti kuultu ja kuvia saatu. Olavi, Lily, Nala ja sijoitustyttö Miinu.

Maryn ja Veetin (This-pojat) sekä Elsan ja Bonon (Dangerous-pentue) täytti 1vuotta! Hurjasti onnea! Ja sen kunniaksi Nitro (Trindy’s Dangerous Nitro) käväisi ensimmäisessä junnukehässä Loviisassa ollen hienosti PU2 ja saaden SERTin!! Upeaa Annette ja Nitro.
Samaan aikaan Loviisan näyttelyssä oli Onni (Trindy’s Paint Me Red) ollen PU1 ROP-veteraani ja ROP! Upeaa Tiina ja Onni-pappa!

Fashion-pentueesta kolme kuvattu. Robi ja Lexi A/A, Hymy C/C valitettavasti. Robi kunnostautui agilityn saralla myös hienolla tuloksella! Myös Hymy on agilityssa kunnostautunut ja hyppii hienosti jo MAXI2 luokassa (sieltä LUVA saatuna)

Korpilahden näyttelyssä Melli (Trindy’s Canadian Queen) ERI1 PN2 varasert ROP-veteraani!

Olen ihan varma, että joitain tuloksia puuttuu listasta.

 

Kotisivuista sen verran, että uudet on työnalla ja ne on jopa kovaa vauhtia valmistumassa. Meille odotetaan toukokuun puoliväliin pentuja!

Toller Show 2013

Toller Show oli tänävuonna Lahdessa. Ilmoitettuja koiria 189kpl 🙂 Trindy’s koiriakin oli ihan mukavasti paikalla, kiitos kasvattien omistajille!

Arvosteluja Trindy’s koirien osalta:

Trindy’s Fashionable Sancandy ”Hymy” – tuomari Jaana Hartus

Erittäin hyvän tyyppinen, tänään hieman korkearaajaisen vaikutelman antava keskikokoa kookkaampi nuori narttu jolla ikäisekseen hyvänmuotoinen runko. Hyväilmeinen pää, kauniit silmät. Tasapainoiset kulmaukset, jotka ovat niukahkot. Takaliikkeissä voisi olla enemmän voimaa

nuo EH

Trindy’s Pearl Of A Girl ”Vieno” – tuomari Sven Slettedal

Feminine championbitch. Very nice proportions. Sveet head & expression but a little round eyes. Lovely neck. Well constructed front. Level topline. Well angulated. Could move with more power and cover the ground better.

val ERI

Trindy’s Canadian Queen ”Melli” – tuomari Raija Tammelin

Lähes 12 v. feminiininen, hyvät mittasuhteet omaava narttu, jolla hyvät pään linjat ja lempeä ilme, pigmentti voisi olla voimakkaampi, hyvä ylälinja, luisu lantio. Sopiva rungontilavuus, sopusuhtainen luusto, hyvät takakulmaukset, hieman lyhyt olkavarsi, sujuvat ja tehokkaat sivuliikkeet, kovin kinnerahdas takaa, tiheä karvapeite joka ei tänään parhaassa näyttelykunnossa, kantaa itsensä ryhdikkäästi.

vet ERI

Trindy’s Wild Glamour ”Felicia” – tuomari Sven Slettedal

feminine bitch. Not in her best coat at all. Would like to see bit more body volyme. Sweet feminine head. Good neck. Would like to see better angulations in front level topline. Well angulated behind. could have moved with more power. Lovely temperament.

avo EH

Trindy’s Glamour Girl ”Nicole” – tuomari Raija Tammelin

10v femiininen, hieman pitkärunkoinen omaava narttu. Hyvä päänpituus ja sivulinjat, hieman niukkaotsapenger ja takaluisu kallo, hieman pyöreät silmät häiritsevät ilmettä, pigmentti voisi olla voimakkaampi, hyvä ylälinja, huisin pitkä lantio, hyvä rungontilavuus,sopiva luusto, hyvät takakulmaukset, lyhyt olkavarsi, sujuvat sivuliikkeet, hieman ahdas takaa, ulkokierteisyyttä kyynerpäissä. Kaunis käytös, hyvä väri ja karvapeite. Mittasuhteista johtuen palkintosija.

vet EH

Trindy’s Wild Jim Beam – tuomari Sven Slettedal

avo ERI

 

Mukaan meiltä oli ilmoitettu myös Mikke

Krokasmeden Turbo-Mikael ”Mikke”

A thin & light male which need more body volume & substance. A bit high on
his legs. Would like to see more masculine head. Long neck. A bit fore
shot and open stiffle coat. Level topline. Well stiffed  behind. Would
like to see more better.  Lovely temperament, well showed.

avo H

 

vas. Donna (Rocmin Daydream), Hymy (Trindy's Fashionable Sancandy), Nicole (Trindy's Glamour Girl), Mikke (Krokasmeden Turbo-Mikael), Vieno (Trindy's Pearl Of A Girl), Melli (Trindy's Canadian Queen) ja Wappu (Sancandy`s Wallaby Twist)

vas.
Donna (Rocmin Daydream), Hymy (Trindy’s Fashionable Sancandy), Nicole (Trindy’s Glamour Girl), Mikke (Krokasmeden Turbo-Mikael), Vieno (Trindy’s Pearl Of A Girl), Melli (Trindy’s Canadian Queen) ja Wappu (Sancandy’s Wallaby Twist)

Taavin tuloksia

Taavilla (Trindy’s Happy Love Ala Ehmil) ja Nooralla on selvästi meno päällä 🙂

Taavi sai toisen SERT:in ja ROP:in. Ryhmäkehässä pyörähtivät, mutta sieltä ei enää tulosta saatu. Onneksi ampiaisetkaan ei keskeyttänyt suunnitelmia vaan he pääsivät starttaamaan myös vepessä. Tuloksena hienosti ALO1!!

 

//Muokkaus!

Tänään tuli tieto Taavin kolmannesta sertistä! Upeaa Taavi ja Noora!!!

Taavin toinen SERTi

Paljon hyviä tuloksia

On taas mennyt aika johonkin muuhun, mutta muistellaanpas tuloksia.
Taavi (Trindy’s Happy Love Ala Ehmil) suoritti upeasti ensimmäisellä yrityksellä vesipelastuksen SOVE:n!!
Upeaa työtä Noora ja Taavi ollaan teistä ylpeitä!

Helmi (Trindy’s Easy Glamour) on startannut agilityn kakkosissa. Suunta on vain ylöspäin 😉
Tuikku (Trindy’s Quick Dancer) kilpailee agilityn kolmosissa. Kova on vauhti myös Tuikulla!
Peppi (Trindy’s Special Berry) on aloittanut lainakoiran roolissa ihan kivasti agility uransa!

Terveystarkastuksia on tullut kivasti ja terveitä olleet 🙂

Trindy’s Real Madrid Lonkat A/B, kyynärät 0:0, silmät OK!
Trindy’s Real Favorite lonkat B/B, kyynärät 0:0!
Trindy’s Real Surprise silmät OK!
Trindy’s Fire Kiss Ala Ehmil lonkat A/A, kyynärät 0:0!

Tampere RN 27.05.2012

Noora ja Taavi (Trindy’s Happy Love Ala Ehmil) paransivat sijoituksiaan viimeviikkoisesta näyttelystä! Taavi nappasi ensimmäisen sertinsä! Upeaa Noora ja Taavi eikun uutta putkeen 😉
Tuomari Jaana Hartus

Arvostelu: Keskikokoa kookkaampi erinomaista tyyppiä oleva jäntevä keskivahva uros. Erittäin hyvä pää ja ilme. Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta ja runko. Hieman lyhyt olkavarsi. Kevyet joustavat liikkeet. Hyvä karva.
AVO ERI AVK1 SA PU 1 SERT VSP

 

Tänään saimme virallisen lonkka- ja kyynärkuvaus tuloksen Elsalle (Trindy’s Halloween Ghost).
Lonkat B/B kyynärät 0:0! Hienoa!